PIENI OTOS AARO KRÖGERIN ELÄMÄSTÄ

Krögerin Matin ehdotellessa, että kirjoittaisin valmisteilla olevaan Krögerien sukukirjaan vaikkapa pienenkin otoksen Aaro Krögerin elämäntiestä rohkenin lähteä yrittämään, mutta hyvinkin epäröivällä mielellä. Tiesinhän jotain jo valmiiksi, mutta monta asiaa tuli ikään kuin lähemmäksi ja tarkennetuksitehtävän myötä. Merkittävän tuen sain mieheltäni Martilta, sisarussarjan vanhimmalta.

Oli tammikuun 12. päivä vuonna 1884, kun Erik Krögerin ja Maria Snellmanin perheeseen syntyi poikavauva. Sinä päivänä alkoi Rahamäen Aaron elämäntie. Aaron vanhemmilla, Erik Krögerillä s. 1855 k. 1933 ja vaimollaan Maria Snellmanilla s. 1880 k. 1940 oli viisi poikaa ja neljä tyttöä.

Mitäpä sisältyikään 1800-luvun loppupuolella maalaiskodin lapsen ja nuoren elämään siihen ei tietomme riitä. Voimme vain arvailla, että elämä oli kaikkialla vaatimatonta, työteliästä ja ehkä puutteellistakin. Emme myöskään varmuudella tiedä, mitkä tekijät antoivat sysäyksen vasta mieheksi varttuneen Aaro Krögerin Amerikkaan lähdölle. Yhden muistaman mukaan sen aiheutti silloisen Suomen kenraalikuvärnöörin venäläisen kenraali Bobrikovin tarkoitus pestata suomalaisia miehiä Venäjän armeijaan. Rytkyn ja Kaislastenlahden kyliltä lähti silloin matkaan kymmenkunta henkilöä.Onko tarinassa perää, sitä emme pysty millään vahvistamaan. Lähtösuunnitelmansa hän toteutti 2. päivä tammikuuta vuonna 1905. Vaikea matka Rahamäeltä Michiganiin kesti 28 päivää. Liitän tähän Aaron vanhemmilleen lähettämän kirjeen, joka on värikäs matkakertomus.

Matkakertomus Amerikkaan

Läksin Kuopiosta 2. päivä tammikuuta 1905 ja seuraavana päivänä tulin hankoniemeen ja siinä oli ensimmäinen silmä syini. Jo siinä minäkin syinättiin terveeksi lähtemään ja niin lähtettiin matkalleen, lauloimme tuon laulun hyvästi nyt suomi jo syntymämaa ja niin tultiin tanskaan kuudes päivä ja siinä oltiin vain kuusi tuntia ja niin lähtettiin jatkamaan matkaa tuon kuuluisan pohjan meren ylitse ja päivän oltua matkalla joututtiin pohjan meren myrskyyn. Silloin kuulin korvissani jotain erinäistä mutta siitä huolimatta painoin patani tilani ja tahtoin nukkua mutta turhaan yhä vain ääni kovemmin kaikui korviini ja niin nousin tilaltani istumaan ja kuulin kuinka nuo suomen tytöt olivat joutuneet surkeaan tilaan ne rukoilivat jumalaa ja tunnustelivat pahoja tekojaansa useat myös tunnustivat kuinka usein he olivat poikiansa pettäneet ja toiset taika uskoiset tytöt tekivät lähtönsä jumalan syyksi kertoivat että jumala on heität sallinna lähtemään. Mutta samassa kuulin sanottavan että mies putosi mereen silloin arvelin että menen katsomaan mutta ei sinne laivan kannelle laskettu mutta samassa särky väli ovi ja silloin ei minun mieleni enää tehnytkään kuin näjin että vesi oli tullut villiksi ja heti ilma tuki tyynemmäksi ja niin oltiin tuolla Hullissa joka on englannissa mutta ei silloin päästy maihin silloin sanottiin että ei ole vettä silloin ajattelin että kuin minunkin piti tänne lähteä näin kuivana aikana mutta kuulin sanottavan että vesi nousee pian silloin ajattelin että mistäs nyt vesi nousee mutta ajattelin että nythän on atlantin meri liikellä ja jos ne sieltä laskevat vettä mutta olinhan kuullut englannin olevan viisaan ja samalla muistin että olihan huomenkin. Herroilla temppuja vaikka pieniä mutta kieriä mutta kuusi tuntia kuin otettiin niin päästiin maalle ja silloin vietiin meitä suureen hotelliin ja annettiin kahvia ja samassa tuli käsky lähteä junaan ja niin lähtettiin ja ajettiin hullista liverpooliin vain kolmessa ja puolessa tunnissa ja kun tultiin liverpooliin niin siellä käskettiin nousta kärryihin ja niihin mahtui kuusi kymmentä miestä ja niin tultiin valkoisen tähten hotelliin ja siinä oltiin paripäivä sillä aika katseltiin liverpoolin museota niinä parina päivänä ja sitten lähtettiin jatkamaan matkaa tuon kuuluisan atlantin yli tuonne kultalaan ja viivyimme atlantin merellä yksitoista vuorokautta ja kaksitoista tuntia ja silloin oltiin viimeisenä siinä syinissä tuolla nyörkin etualalla joka kutsutaan ellisan saar eli kastekaart ja ainakin minutkin syinattiin terveeksi ja laskettiin Amerikan maahan ja vielä kestin kolme päivää tuo junamatka ja silloin olin päässyt tuonne misikanin valtioon ja se paikka kutsuttiin kaleva siinä.

Lähes kuusi vuotta se lännenmatka kesti - päättäväisyyttä ei nuorelta mieheltä puuttunut. Lähtiessä rahaa, jopa eväsleipää piti lainata. Merellä menomatkallaan tämä nuori matkaaja täytti 21 vuotta. Pienikokoinen, rivakka mies paiski töitä kaivoksissa, säästi palkoistaan ja maksoi kaikki velkansa.

Miksi eli jopa nuukasti selviää myöhemmin. Vaaroille altista oli oli kaivosmiehen työ. Aarokin koki räjähdykset ja ryöstöt, jopa rottalauman hyökkäyksetkin. Kierrettyään 31 osavaltiota tuli tunne, että kotimaa kutsui voimakkaasti matkaajaa takaisin.

Vuonna 1910 oli sitten kotimaan ja kotiseudun maaperä jalkojen alla. Heikki Kröger, pari vuotta Aaroa vanhempi veli jäi Amerikkaan odottelemaan Aaroa takaisin. Toisin kuitenkin kävi. Kun Aaro oli ollut muutaman vuoden kotimaassa, isä Erik teki hänen kanssaan tilakaupat silloisesta Prihtin tilasta. Kiinnekirjan hän sai vuonna 1913 2/3 tilasta. Metsäyhtiö Tornatorilla oli kiinnekirja 1/3 osaan tilaa. Nyt tarvittiin niitä Amerikan kaivostyössä hankittuja seteleitä.

Muutamien erimielisyyksien jälkeen, hyvän lakimiehen avustuksella toimitettiin halkominen sekä metsätilan jyvittäminen. Raja vedettiin kohtisuoraan jyvityksen mukaisesti. Siinä vaiheessa Krögerin tilan nimeksi tuli Rahamäki ja nimi virallistettiin vuonna 1920. Pari muutakin kiperää omistus- ja vuokrausriitaa jouduttiin ratkomaan lainkirjainta ja sovittelua käyttäen. Mutkikkaan selvittelyn jälkeen Aaro Kröger totesi että: "Jos oma järki ei riitä, sitä on ostettava." Tällä sanonnalla hän viittasi viipurilaiseen lakimieheen kiitollisena saamastaan lainopillisesta avusta.

Vuonna 1918 elettiin todellisten myllerrysten aikaa. Oli voimakkaat ristiriidat oikeistolaisten ja vasemmiston kannattajien välillä. Oli myöskin kiihkeitä aseellisia yhteenottoja. Rahamäellä oli myöskin ollut ampumavälikohtaus kansalaissodan aikana. Sen tapahtuman jälkiseurauksena Aaro joutui piileskelemåän vieraan tuvan lattian alla olevassa kellarisyvennyksessä. Silloin ainakin oli miehen pienestä koosta hyötyä. Pahaksi ärtynyt yskä oli tehdä "tepposet", mutta talon naisväki teki kekseliäästi oman osuutenia piilossa olijan suojelemiseksi. He nimittäin kolistelivat varsin kovaäänisesti hellan rinkejä, patoja ja pannuja. Etsintäpartio jatkoi matkaansa ja Aaro hiihti yötä myöten Kuopion Lyseolle, valkoisten paikalliselle päämajalle. Siellä poistettiin ampumakohtauksessa kylkeen upon- neet haulit.

Asekätkennässä mukanaolo aiheutti käyntimatkan kuulusteluihin Helsinkiin. Lapsille vielä vuosikymmenten jälkeen Rahamäen puimaladon takaosa oli mystinen paikka kaikkine kuultuine kertomuksineen. Se oli myöskin kielletty leikkipaikka.

Pitkään poikamiehenä pysytellyt Aaro Kröger vihittiin avioliittoon vuonna 1935 nilsiäläisen vuonna 1910 syntyneen Hilja os. Asikaisen kanssa. Nuori emäntä tarttui innokkaasti tilan töihin miehensä rinnalla. Pian alkoi pihapiiristä kuulua pienten ihmisten, eli lasten leikit ja laulut. Touhua varmaan riitti kun kuusi muutaman vuoden välein syntynyttä viikaria kepposiaan keksi.

Esikoinen Martti Johannes s. 1936

lrja Annikki s. 1937

Anja Elina s. 1939

Pekka Olavi s. 1941 k. 1944

Onni Eelis s. 1943

Matti Antero s. 1945

kuopuksena Eine Marjatta s. 1947

Näin kävi myöskin Rahamäen sisarusten nuoren elämän alussa. Vuodet kuluivat maalaiskodin työteliäässä elämänrytmissä. Lapsista oli kasvanut ja kasvamassa nuoria aikuisia. Edessä jokaisella oman elämäntien valinta eli itsenäistyminen.

Ajan tavan mukaan maalaiskodin lasten oli heti kynnelle kyettyään lähdettävä mukaan kodin arjen pyörittamiseen, kunkin taitonsa ja voimavarojensa mukaan. Siinä nuorille juurtui elämänarvot, ehkä myös voimistui tunne, että rakkaus työhön on rakkautta elämään, sen arkeen ja juhlaan. Rahamäelläkin tehtiin uudet suunnitelmat tilan toiminnan jatkumiseksija sisarusten elämän selkeyttämiseksi. Martti ja Irja lapsikatraan vanhimmat kulkivat paljon nuorten yhteisillä reissuilla. Samåna kesänä 1959 heidät myös vihittiin. Martti hirvilahtelaisen Leena Ellen Raatikaisen kanssa ja Irja karttulalaisen Heino Kaleva Husson kanssa. Anja avioitui maalaistalon emännäksi Kurkimäen Lepikolle. Aviomies Eino Antero Nissinen nukkui pois vaikean sairauden uuvuttamana vuonna 2007.

Lapsista keskimmäinen, Pekka Olavi, eli vain vajaat kolme vuotta kestäneen elämän. Onni, pitkään isänsä Aaron jälkeen Rahamäen isännyyttä hoitanut juureva maanviljelijä on naimisissa rautalampilaisen Anni Vilhelmiina Aallon kanssa. Nyt Rahamäki on Onnin pojan, Hannun nuorissa käsissä.

Krögerien sukutapahtumia järjestävä Matti teki päivätyönsä Savon Sellulla asentajana. Vaimonsa Lea-Anneli Roivainen on kotoisin Siilinjärveltä. Rahamäen perheen nuorimmainen, Eine, muutti Maaningalle miehensä Vesa Markus Okkolan kotitilalle. Vesa menehtyi sairauskohtaukseen parhaassa miehuusiässä.

Tänä päivänä vuonna 2010 sisarusten keski-ikä on varsin korkea, 69 vuotta. Luulen että he kaikki viettävät tyytyväisin mielin ansaittuja eläkepäiviään.

Palataanpa Aaro Krögeriin. Hänet tunnettiin syvästi uskonnollisena miehenä. Lapset kertovat miten sunnuntaisin hiljennytltiin avaraan tupaan kuuntelemaan radiosta kuuluvaa jumalanpalvelusta, miten pyhäkoulussa oli käytävä, tahtoipa lapsi ja nuori sitä tai ei, miten isä ja äiti lähes poikkeuksetta kävivät herättäjäjuhlilla.

Tässä vain muutamia tapahtumia vuosien varrelta. Isänmaan rakkaus ja sen itsenäisyys olivat Aaron pyhiä asioita. Monet kerrat hän joutui puolustamaan jopa omaa kotikontuaan toisin ajattelevien ollessa vastapuolena. Pitkä ja vaiherikas elämä päättyi Tapaninpäivänä 26.12.1973 vain reilu pari viikkoa ennen 90 vuoden ikää.

Tämän kirjoitukseni lopuksi haluaisin lainata runoilijan sattuvia sanoja ja jättää ne Rahamäen tulevien sukupolvien mieleen: "Tätä peltoa kynteli taattoni mun ja kynteli taaton taatto. Se ostettu otsin on helmeilevin, ilon tuskan se tuttua maata."

Kirjoittaja on Aaro Krögerin vanhimman pojan Martin vaimo Leena Kröger.